Blog

Millaiset syyt vaikuttivat siihen, että Agatha Christiestä tuli aikansa dekkarinero?

Agatha Christien nerokkuudesta kertoo se, että vielä nykyäänkin hänen dekkarinsa kiehtovat ihmisiä sukupolvesta toiseen. Neiti Marple tai Hercule Poirot eivät jää vertailussa jälkeen uudemmillekaan salapoliiseille ja Agatha Christien nerokkaat juonenkäänteet toimivat yhä vieläkin, vuonna 2018!

Agatha Christien suojattu lapsuus

Agatha Christie syntyi vuonna 1890. 15. päivä syyskuuta Torquayssa Englannissa ja kuoli vuonna 1976 12. päivänä tammikuuta Wallingfordissa Bershiressa. Hänen syntymäsukunimensä oli Miller, mutta avioiduttuaan Archibald Christien kanssa, hän tuli tunnetuksi Agatha Christienä. Hän syntyi yhdysvaltalaisen perheen kolmanneksi lapsesti eikä käynyt koulua, vaan hänen äitinsä huolehti hänen opettamisestaan. Agatha Christien lapsuutta voidaan kuvata erittäin suojatuksi.

Agatha Christien haaveet oopperalaulajan urasta

Eristäytyneeksi kuvattu lapsuus kuitenkin päättyi, kun hänen isänsä kuoli. Tämän jälkeen Agatha Christie pääsi tanssitunneille sekä kouluun, jossa hän kävi tosin vain kaksi kertaa viikossa. Vuosina 1905-1907 Agatha Christie opiskeli laulua sekä pianonsoittoa Pariisissa tavoitellen uraa oopperalaulajana. Huomattuaan, ettei hänen äänensä sittenkään soveltunut oopperalaulajan uraan, Agatha Christie päätti keskittyä kirjoittamiseen. Dekkareiden ystäville tämä oli loistava uutinen.

Christien nuoruus Kairossa

Christie astui seurapiireihin Kairossa vuonna 1908. Agatha Christien äiti oli nimittäin vetäytynyt alueelle talveksi kamppaillessaan taloudellisten vaikeuksien sekä heikon terveyden vuoksi. Tämä aika näkyy Agatha Christien ensimmäisessä romaanissa, jota tosin ei ole vielä julkaistu. Romaanin nimi on Snow Upon the Desert.