Agatha Christie oli eittämättä aikansa dekkarinero ja hänen dekkarinsa ovatkin kestäneet hyvin aikaa aina näihin päiviin, vuoteen 2018 asti. Millaisesta tyylistä Agatha Christie sitten on tullut tunnetuksi ja millaisia hämäämiskeinoja hän dekkareissaan käytti saadakseen lukijansa hämmästymään yhä uudelleen ja uudelleen? Kerromme tällä sivulla pähkinänkuoressa Agatha Christielle ominaisesta kirjoitustyylistä.
Agatha Christien yleinen kirjoitustyyli
Agatha Christien kirjoitustyyliä on luonnehdittu yksinkertaiseksi sekä selkeäksi; kerronta ei siis ole kovin monimutkaista, mikä tekee lukemisesta helppoa. Agatha Christien teoksissa hänen oma persoonansa tai mieltymyksensä eivät aiheuta ristiriitoja tarinassa. Juonta voidaan kuvata geometriseksi punotuksi ja osa onkin sitä mieltä, etteivät hänen tarinansa voisi olla uskottavia missään muualla kuin Agatha Christien luomassa omassa arvoitusdekkarimaailmaksi kutsutussa maailmassa, jota on nimitetty myös Christie Landiksi.
Agatha Christien kirjoitustavan puutteina voidaan pitää tietynlaista kerrontaan liittyvää yksiulotteisuutta sekä stereotyyppisyyttä, joka ei tietystikään miellytä kaikkia. Vaikka Agatha Christie kykenikin luomaan henkilöhahmoja, jotka olivat realistisen uskottavia, niin arvoitusdekkareissa hän jostakin syystä suosi toisenlaisia henkilöhahmoja. Toisaalta voidaan sanoa, että koska Agatha Christien dekkareiden henkilöhahmot olivat melko yksiulotteisia, jää lukijalle mahdollisuus keskittyä täysillä Agatha Christien punomiin huikeisiin juoniin tarvitsematta suuremmin keskittyä hahmoihin tutustumiseen. Motiivi sekä ihmisluonto tuntuivat kiinnostavan Agatha Christietä erityisesti hänen kirjoittaessaan arvoitusdekkareita. Toisaalta murha ei tuntunut kiinnostavan häntä tekona lainkaan eikä hänen dekkareissaan mässäilläkään itse murhatapahtumalla, vaan keskitytään tutkimaan englantilaisia murhia ihmissuhteiden dynamiikasta käsin. Väkivaltaa ja murhaa voidaan pitää Agatha Christien dekkareiden tarinoissa toissijaisina ja tarinoiden keskiöön asettuukin itsestään selvästi arvoituksen ratkaisemisen merkitys.
Miten Agatha Christie pyrki hämäämään lukijoitaan?
Agatha Christie tuli tunnetuksi myös siitä, että hän käytti monia hämäämiskeinoja johdattaakseen lukijoitaan harhaan. Hän pyrki punomaan tarinoidensa juonet huolellisesti sekä luomaan yllättävän loppuratkaisun. Pääepäilty paljastui Agatha Christien tarinoissa usein murhaajaksi, mikä johtaa siihen, että monet lukijat eivät meinanneet suostua uskomaan pääepäillyn olevan todellakin syyllinen.
Hämätäkseen lukijoitaan Agatha Christie pyrki esime
rkiksi vakuuttamaan lukijansa siitä, ettei murhaaja olisi ollut paikalla murhan tapahtuma-aikaan tai että murhaaja olisikin murhan uhri. Joissakin Agatha Christien tarinoissa murhaajaksi osoittautuu kertoja, mikä on aika yllättävä ratkaisu, ja joissakin tarinoissa murhaajasta pyritään luomaan kuva liikuntakyvyttömänä henkilönä, joka on esimerkiksi haavoittunut jossakin vaiheessa elämäänsä tai tarinan kulkua. Agatha Christien tarinoissa myös poliisi taikka lapsi saattaa osoittautua murhaajaksi. Stereotyyppien aiheuttamien ennakkokäsitysten hyödyntäminen on myös Agatha Christielle ominainen hämäämiskeino; hän saattoi esimerkiksi esittää femme fatalen uhrina miestennielijän sijaan, mikä auttoi Agatha Christietä luomaan yllättäviä loppuratkaisuja.
Miten Agatha Christietä on arvosteltu ja millaisia suosionosoituksia hän on saanut?
The Crime Writers Association, joka on nimensä mukaisesti brittiläinen rikoskirjailijoiden oma yhdistys, valitsi Agatha Christien Roger Ackroydin murha -nimisen teoksen parhaaksi dekkariksi kautta aikojen. Tämä tapahtui 2013 ja oli melkoinen kunnianosoitus Agatha Christielle, joka valittiin itse samalla parhaimmaksi rikoskirjailijaksi kautta aikojen.
Toisaalta Agatha Christie on saanut osakseen myös runsaasti arvostelua. Häntä on moitittu esimerkiksi hänen yksiulotteisesta kerrontatavastaan sekä yksiulotteisista henkilöhahmoistaan. Jopa hänen juonikuvioitaan on toisinaan moitittu liian geometrisiksi. Onpa hänen teoksiaan kutsuttu jopa arvoituksiksi romaanien sijaan.