Blog

Hosseinin Ja vuoret kaikuivat -teos jatkaa tutulla linjalla – vai jatkaako?

Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat -teos on upeaa jatkoa Khaled Hosseinin muille teoksille, vaikkakin osa lukijoista onkin ollut sitä mieltä, ettei tämä myöskin Afganistaniin sijoittuva kirja oikein ylläkään kirjailijan aikaisempien teosten tasolle. Ehkäpä tässä on joidenkin lukijoiden kohdalla käynyt niin, että kirjailijan upeat, aikaisemmat teokset ovat saaneet odotukset jo nousemaan liiankin korkealle?

Milloin Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat -teos on julkaistu ja mille ajanjaksolle tarinan tapahtumat sijoittuvat?

Tämä Khaled Hosseinin teos on julkaistu vuonna 2013 ja suomenkielinen versio kirjasta ilmestyi samana vuonna. Tämän tarinan tapahtumat sijoittuvat 1950-2010-luvuille eli jatkumo on aika pitkä.

Tarinan päähenkilöt

Hahmoja tässä kirjassa on ehkä hieman enemmän kuin Khaled Hosseinin aikaisemmissa romaaneissa ja osa lukijoista onkin ollut sitä mieltä, että osa kirjan hahmoista liittyy toisiinsa liiankin löyhästi ja että tarinasta olisi voinut tulla syvempi, jos siinä olisi keskitytty seuraamaan hieman harvempien hahmojen elämää ja pureuduttu näihin syvällisemmin. Osa hahmoista uhkaa nimittäin nyt jäädä ieman pinnallisiksi ja heidän tarinansa tarinakokonaisuudessa irrallisiksi. Leijapojassa ja Tuhat loistavaa aurinkoa -romaanissa päähenkilöitä oli vain muutamia, minkä ansiosta Amirista, Hassanista, Mariamista ja Lailasta tulee lukijalle kovin tuttuja ja heidän elämäänsä seurataan kirjoissa pitkään. Moni lukija taisi toivoa myös tältä kirjalta samantapaista otetta.